KOLUMNI

Digitalisaatio on tämän hetken taikasana

Kirjoittaminen digitalisaatiosta on jäänyt minun osaltani kesannolle. Aihe on nyt niin huumaavassa vireessä, että olen pelännyt näppien palamista jos tarttuisin noin polttavan kuumaan aiheeseen.

* * *

Digitalisaatio tuntuu ratkaisevan Suomen kohtalon. Hallitus on luonut viiden kohdan ohjelman digitaalisen Suomen rakentamiseksi. Digitaalisuudesta toivotaan ja uskotaan tulevan myös viennin veturi. Tuo sana on ollut minulla mielessä ja kielellä, mutta ymmärryksen ulkopuolella.

Yritän miettiä, milloin se tuli markkinoille. Tutkin ensin omaa tulevaisuusennustettani vuodelta 1970. Puhuttiinko silloin digitalisaatiosta? Ei puhuttu. Silloin viestintään liittyviä tulevaisuudenkuvia olivat mm. väri-tv, näköpuhelin, stereo-tv, telefax-sanomalehti ja telefax-yhteys keskustietokoneeseen.

Internetistä ei tietysti ollut tietoakaan tuohon aikaan, mutta suurena keksintönä oli juuri tullut markkinoille kuvan siirron mahdollistama telefax. Erityisesti kiehtoi tuo ajatus mahdollisuudesta siirtää kuvia. Se olisi jotain vallankumouksellista telexin jälkeen.

* * *

Liikenteeseen liittyvinä tulevaisuuden kuvina kirjasin ennusteeseeni mm. seuraavia: kansainvälinen jumbolentoliikenne ja yliäänikoneet matkustajaliikenteessä, jokamiehen lentokoneet, pintaliitäjät rannikoiden matkustajaliikenteessä, tavarankuljetusta helikoptereilla ja sitä täydentämässä automaattiset tavarankuljetusjärjestelmät.

Sähköautot olivat itsestään selvyys. Autoteollisuus lupasi täyttä sähköautoistumista jo vuodeksi 1980. Metron arveltiin siirtyvän laajemmin kumipyöriin, myös ilmatyynymetrosta uneksittiin. Kävelijöiden etenemistä auttamaan kuvittelin liikkuvia jalkakäytäviä. Tilauksessa olivat myös ”nojatuoliradat” kaupunkikeskustoissa.

Digitalisaatio ei ollut 1970-luvun sana. Ei sitä ollut myöskään robotiikka - roboteista kyllä uneksittiin, mutta ei autoina. Juuri autoistumisen suurina vuosina ajatus yksityisauton korvautumisesta ”kollektiivitaksilla” oli mahdoton. Se olisi suorastaan loukannut jokaisen miehen perusoikeutta ajaa omilla rattaillaan.

* * *

Onko digitalisoitumisella rajaa?

Minusta se raja on robottiautoistuminen. Ei niin, etteivätkö autot kulkisi ”automaattiteillä” automaattisesti. Eikä ehkä niinkään – joskus vuonna 2050 – että kaikilla autoilla tulisi olla robotiikkakyvyt, mutta niin että kaikki liikkuisivat kollektiivitakseilla ja yksityisautoista täysin luovuttaisiin. Siihen en lainkaan usko.

Yksityisauton omistus ja omalla autolla liikkuminen ovat väestönkasvun kehitysmaissakin niin atavistinen toive ja työnteon motiivi, ettei sitä voi kukkahattupuheilla poistaa ja tehdä olemattomaksi.

Toisaalta autot eivät mahdu maailman kaupunkeihin. Ajelin juuri Tukholmassa turistikierroksella taksilla tunnin pari. Ei siellä kerta kaikkiaan voi huvikseen omalla autolla tai vuokratulla autolla ajella sightseeing merkeissä.

* * *

Mutta, robottiautot eivät pelasta kaupunkeja ruuhkilta. Jos kaikki nykyisin henkilöautolla ajavat siirtyisivät robottiautoihin, liikenne vähenisi noin 20 %. Parkkipaikkojen määrä kyllä vähenisi noin puoleen. Se olisi hyvä. Mutta että robottiautoilla ratkaistaisiin suurkaupunkien liikenneongelma – NO WAY!

Kaupunkien liikenneongelmat ratkaistaan vain ja ainoastaan toimivalla joukkoliikenteellä. Digitalisaation lupaus voi olla väärä tai se voi johtaa harhaan. Muutos on tapahtumassa ja se on suuri ja jatkuva.

Ensisijassa muutos on sosiaalinen. Vasta toissijaisesti se on digitaalinen.

* * *

Vai onko uskottava Markku Pääskystä, joka kirjassaan Vastaavuuksia kirjoitti kaiken olevan jo tehty: ”Syntymä ja kuolema, onnettomuus ja siunaus, voitto ja häpeä, pysyvyys ja rappio, ihmissuvun kohtalo, joka on kaikkivoipaisten kolmevuotiaan lapsen tasolla olevien jumalten käsissä. Mitään ei ole tekeillä, kaikki on jo tehty ja se vallitsee, taivaan ja maan, ihmisten ja jumalten neliyhteys, runouden ja vuosituhansien takaisen teknologian liitto sekin.”

Pentti Murole

Pentti Murolelle Helsinki on tuttu: opiskelua Hietaniemen torin laidalla 1953, rautatiehallituksessa 1955 ja sitten kaupungin liikennesuunnittelussa 1956. Diplomityön hän teki Töölönlahden Vapaudenkadusta. Silloin juuri Alvar Aalto kehitteli suurta keskustasuunnitelmaansa. 1962 Pentti siirtyi Oy Kunnallistekniikka Ab:n palvelukseen. Sieltä alkanut suunnittelijan ura konsulttina jatkui lähes 50 vuotta. Tasavallan presidentti myönsi Pentille professorin arvon vuonna 1999. Eläkemiehenä Pentti osallistuu maailman menoon kirjoittamalla blogeja. Ne löytyvät esimerkiksi Kuntatekniikan kotisivuilta.

Pentti Murole

Pentti Murolelle Helsinki on tuttu: opiskelua Hietaniemen torin laidalla 1953, rautatiehallituksessa 1955 ja sitten kaupungin liikennesuunnittelussa 1956. Diplomityön hän teki Töölönlahden Vapaudenkadusta. Silloin juuri Alvar Aalto kehitteli suurta keskustasuunnitelmaansa. 1962 Pentti siirtyi Oy Kunnallistekniikka Ab:n palvelukseen. Sieltä alkanut suunnittelijan ura konsulttina jatkui lähes 50 vuotta. Tasavallan presidentti myönsi Pentille professorin arvon vuonna 1999. Eläkemiehenä Pentti osallistuu maailman menoon kirjoittamalla blogeja. Ne löytyvät esimerkiksi Kuntatekniikan kotisivuilta.