Timo Reina valittiin Kuntaliiton varatoimitusjohtajaksi

Hämeen maakuntajohtaja Timo Reina, 41, on valittu Suomen Kuntaliiton varatoimitusjohtajaksi. Liiton hallitus teki valinnan yksimielisesti keskiviikkona 25.5. Reina aloittaa tehtävässä mahdollisimman pian kesälomien jälkeen. Hän tulee Kevan toimitusjohtajaksi valitun Timo Kietäväisen paikalle.

Varatoimitusjohtajaksi haki kahdeksan henkilöä. Tehtävä täytettiin määräajaksi, joka päättyy 31.12.2022, kuten myös viime vuonna valittujen toimitusjohtaja Jari Koskisen ja vara- toimitusjohtaja Hanna Tainion toimikaudet.

Varatoimitusjohtajan toimialaan kuuluvat tällä hetkellä liiton yksiköistä Kuntatalous, Alueet ja Yhdyskunnat sekä KT Kuntatyönantajat. Lisäksi vastuualueeseen kuuluu liiton edunvalvonnan kehittäminen. Toimiala saattaa muuttua myöhemmin.

Timo Reina on varatuomari ja oikeustieteen maisteri. Ennen Hämeen maakuntaliittoa hän toimi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARA:n hallintojohtajana. Hän on ollut eri ministeriöissä valtiosihteerinä ja erityisavustajana sekä työskennellyt eri tehtävissä eduskunnassa. Kunnallisia luottamustehtäviä hän on hoitanut Petäjävedellä ja Järvenpäässä, jossa hän tällä hetkellä asuu.

Hannu Tylli Kouvolan tekniseksi johtajaksi

Arkkitehti Hannu Tylli, 38, on valittu uudeksi Kouvolan tekniseksi johtajaksi 1.7. alkaen. Tylli on toiminut Kouvolan kaupungin palveluksessa elokuusta 2011, ensin kaavoitusarkkitehtinä ja vuoden 2014 toukokuusta lähtien kaavoituspäällikkönä.

-Kouvola alkaa olla selvillä vesillä suuren metsäteollisuuden rakennemuutoksen jälkeen ja nyt edessä on paljon mahdollisuuksia. Olen seurannut kaavoittajana läheltä kaupungin kehitystä, mutta tekniikka- ja ympäristöpalvelujen toimialajohtajana pystyn vaikuttamaan kokonaisvaltaisemmin, Hannu Tylli kertoo.

-Kaupungin ydinkeskustan kohentaminen niin, että sekä yritykset että asukkaat siellä viihtyvä ja m. kävelyalueen uudistaminen on yksi kärkihankkeista. Lisäksi logistiikka-alan solmukohtana pystytään luomaan uutta liiketoimintaa. Monelle Kouvolan sijainti on yllätys: meiltä on Helsinkiin vain tunti ja vartti ajomatkaa.

-Ja vuonna 2019 pidetään Asuntomessut Kouvolassa, ja sen kaavaehdotus onkin jo nähtävillä. Eli tässä päästään ihan asuntojen markkinointiinkin kiinni, Tylli sanoo.