Lauantaina 18.2. klo 13–19 järjestettävissä Kankaan Talvitupareissa pääsee leikkimään uuden uutukaisessa leikkipuistossa, seuraamaan jäänveistoa Suomen ykkösnimiin kuuluvan Antti Kuosan tekemänä ja kurkkaamaan Rainan ja Albertinpihan esittelyasuntoihin. Lastenteatteri Loihun talvipeikot Jolvi, Elvi ja Toni kiertävät tapahtuma-alueella ja keksivät lasten kanssa hetkessä syntyviä seikkailuja. Koko perheelle suunnatussa talvitapahtumassa esittäytyy myös Taiteilijat kulttuurin lähipalvelujen tuottajana -projekti.

 

Juhla-alue on Kankaan ensimmäisen valmistuneen kerrostalon, As Oy Jyväskylän Rainan pihapiirissä. Tapahtumaan on vapaa pääsy ja sinne käynti tapahtuu Kympinkadulta ja Kankaankadulta, pergamenttihallin pihan kautta. Kankaan Porttirakennuksen (Kympinkatu 3) viereinen parkkipaikka on ilmainen tapahtuman ajan. Rusokinkadulta ja Ailakinkadulta ei ole kulkua rakennustyömaiden takia.

 

Kankaan Talvitupareissa julkistetaan Asunto oy Jyväskylän Albertinpihan taideteos

 

Kun ilta pimenee, julkistetaan valoshow’n avulla Rakennusyhtiö YIT:n huhtikuussa valmistuvan Asunto Oy Jyväskylän Albertinpihan julkisivun taideteos, jonka on suunnitellut taiteilija Mika Natri. Teos on järjestyksessä toinen Kankaan alueelle prosenttikulttuuriperiaatteen kautta valmistunut teos. Ensimmäinen teos julkistettiin joulukuussa 2016 As oy Jyväskylän Rainan julkisivussa.

 

”Suomen kesä on ihana, valoisa ja värikäs. Haluan teoksellani tuoda sitä samaa energiaa, iloa ja väriä ihmisten mieliin myös pimeämpinä aikoina ja toivon että ihmiset sitä teoksestani löytävät. Toivon myös että talon asukkaat tuntevat uutta kotiaan kohtaan suurempaa yhteyttä kun rakennus on omanlaisensa, yksilö”, kertoo taiteilija Mika Natri, joka saapuu Jyväskylään julkistamista varten. Myös Natrin teokselle antama nimi julkistetaan Talvitupareissa.

 

Rakennusliike YIT on mukana Kankaan alueen kehittämisessä, ja Albertinpihan esittelyasuntoon pääsee tutustumaan lauantain juhlassa. Talvitupareiden kävijät voivat myös osallistua lahjakortin arvontaan arvaamalla kuinka monta lasitettua tiiltä taideteoksesta löytyy. ”Taide ja kulttuuri luovat alueelle yhteisöllisyyttä ja viihtyisyyttä. Taide on osa alueen ja talojen vahvaa ja omaleimaista identiteettiä ja vaikuttaa sitä kautta myös asukkaisiin. Taide koskettaa asukkaiden lisäksi alueen vierailijoita ja ilahduttaa siten suurta määrää ihmisiä”, toteaa YIT:n rakennuttajapäällikkö Katriina Silvan.

 

Tarkat ohjelmatiedot:

www.jyvaskyla.fi/kangastuksia

 

Lisätiedot:

Kulttuurituottaja Vilja Ruokolainen, puh. 050 311 8564, vilja.ruokolainen@jkl.fi

YIT, Rakennuttajapäällikkö Katriina Silvan, puh. 0400 356 757, katriina.silvan@yit.fi

YIT, Aluejohtaja Mikko Räty, puh. 0400 837 402, mikko.raty@yit.fi

 

Vilja Ruokolainen
vilja-ruokolainen@www3.jkl.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.