Kiertotalous ja ympäristö liiketoiminnan johtaja Satu Pekkala, vt. toimitusjohtaja Kristian Gullsten ja Neven hallituksen puheenjohtaja Lasse Kontiola esittelivät Alakorkalon jätevedenpuhdistamon toimintaa ministeri Kimmo Tiilikaiselle ja kansanedustaja Markus Lohelle. Nyt rakennettava lietteenpolttolaitos valittiin vuosi sitten yhdeksi Sipilän hallituksen ravinnekierrätyksen kärkihankkeista.

Rovaniemen Alakorkaloon rakennetaan lietteenpolttolaitos. Napapiirin Energia ja Vesi Oy:n lietteenpolttolaitoksen polttoprosessissa katkaistaan lietteessä olevien haitta-aineiden, kuten mikromuovien sekä lääke- ja torjunta-aineiden kierto ekosysteemissä.

Samalla saadaan talteen jätevesilietteessä olevat ravinneaineet, kuten fosfori. Prosessissa syntynyttä lämpöä voidaan käyttää kaukolämmön tuottamiseen.

Lietettä on hyödynnetty tähän saakka lähinnä valmistamalla siitä kompostoimalla biomultaa. Syntynyttä multaa on käytetty viherrakentamisessa ja maanviljelyskäytössä. Puhdistamolietteestä on viime vuosina kuitenkin todettu enenevissä määrin erilaisia haitta-aineita, kuten lääkeaineita sekä mikromuoveja.

Alakorkalon lietteenpolttolaitos valittiin toukokuussa 2017 yhdeksi Suomen hallituksen kärkihankkeista ravinnekierrätyksen osalta. Hankkeelle myönnettiin Ympäristöministeriön tukea 1,27 milj. euroa. Kokonaisuudessaan lietteenpolttolaitos on noin 4,3 miljoonan euron investointi. Rakennus- ja ympäristölupa laitokselle ovat myös lainvoimaisia.

Osa näistä haitta-aineista päätyy myös kompostoinnissa syntyvään biomultaan. Varsinkin elintarviketeollisuus on huolestunut haitta-aineiden lisääntymisestä jätevesilietteestä valmistetuissa lannoitteissa, eikä moni toimija enää käytä tällaista lannoitetta tuotannossaan. Näin myös biomullan menekki vähenee eikä kompostointi tulevaisuudessa ole enää kannattavaa.

Hankkeessa rakennettavan täyden mittakaavan jätevesilietteen käsittelylaitoksen rakentaa Endev Oy. Endev on Pyhtäällä toimiva cleantech-yritys, jonka PAKU-teknologia on kehitetty yhteistyössä Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa. Rakennustyöt aloitetaan kevään 2018 aikana ja urakkasuoritukset ovat valmiit huhtikuussa 2019.

(Lähde: Napapiirin Energia ja Vesi Oy)

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *