Kakolanmäen rinnehissin eli funikulaarin on tarkoitus olla toiminnassa tämän vuoden lopussa. (Havainnekuva: Idis design)

Kakolan rinnehissin eli funikulaarin rakentaminen alkoi alkuviikosta. Funikulaari helpottaa kulkemista Aurajoen rannan Linnakadun ja Kakolan entisen vankila-alueelle syntyvän auntoalueen välillä. Tällä hetkellä Aurajoelta pääsee Kakolanmäelle serpentiinitietä pitkin.

Ensimmäisessä vaiheessa alueelta kaadetaan puistopuita, jotka on esitetty kaadettaviksi rakennusluvassa ja hyväksytyssä alueen yleissuunnitelmassa. Työmaa aidataan ja Linnankadulta poistetaan pysäköintipaikkoja työmaan kohdalta.

Rakennustyön yhteydessä puretaan olemassa olevat portaat, mutta serpentiinitietä pitkin pääsee rakennustöiden aikanakin kulkemaan Kakolan ja Linnankadun välillä. Myös serpentiinitien vieressä olevat keskustan puoleiset portaat ovat työn aikana käytössä.

Turun kaupunkiympäristötoimiala on neuvotellut sopimuskumppanien, Kuntec Oy:n ja Leitner:n, kanssa projektin läpiviemiseen liittyvistä vaiheista. Neuvottelujen yhteydessä on tarkennettu aikataulua siten, että laitteen käyttöönotto tapahtuu joulukuussa 2018. Tällä halutaan varmistaa laadukas lopputulos kaikkien hankintojen osalta. Viimeisenä vaiheena tapahtuu itse hissikabiinin asennus ja sitä seuraava koekäyttö.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on tarkentunut 4,5 miljoonaan euroon. Laitteistohankinta on arvoltaan yhteensä 2,0 miljoonaa euroa ja radan sekä asemien rakennusurakkahinta 2,2 miljoonaa. Senaatti Kiinteistöt suorittaa kaupungille maankäyttösopimukseen liittyvänä korvauksena hissin toteuttamisesta yhteensä 500 000 euroa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *