Graffitit kuuluvat katukuvaan

Graffitien eli töhryjen tarina rikollisesta toiminnasta kuntien tukemaksi kulttuuritoimeksi on ollut rivakka. Vantaalla graffiti-taiteilijoita varten hankittiin maalausalustaa, mutta luotiin myös ohjeisto ja yhteistyö toimii, kirjoittaa Vantaan kaupungin kunnossapitopäällikkö.

Graffitit kuuluvat katumaailmaan, vai kuuluvatko? Seinämaalauksia tiedetään olleen jo vuonna 79 tuhoutuneen Pompejin kaupungin rakennusten seinille. Alun perin maalaukset lienevät olleet enemmän opastavia, mutta yhtä kaikki, niillä on aina haluttu herättää huomiota. Joko positiivisessa tai negatiivisessa mielessä.

Vuonna 1989 purettu Berliinin muuri oli varmaankin yksi nykyajan tunnetuimmista graffitiseinistä (Länsi-Berliinin puoleinen osuus), joissa näkyi monin tavoin kirjavana länsimaisen ja suljetun yhteiskunnan ero. Muuriin maalatuilla graffiteilla haluttiin myös vahvasti viestiä tuota tuolloin vallinnutta eroa.

Graffitien perimmäinen idea on, että ne tehdään ilman lupaa johonkin näkyvään paikkaan. Niinpä yöt ovat olleet aina otollista aikoja graffiteiden syntymisille. Nykygraffitien juuret lienevät Pohjois-Amerikassa, New Yorkin mustissa kortteleissa, jossa 1950-luvulla alkanut alakulttuuri levisi spray-maalipurkkien keksimisen myötä. Maalaukset olivat jonkinlainen nuorison hätähuuto ja mielenosoitus yhteiskuntaa sekä asuinympäristöä vastaan.

Seinämaalauksia ja -kirjoituksia nimitetään mm. graffiteiksi, tägeiksi, piisseiksi sekä muraaleiksi niiden koosta ja ulkonäöstä riippuen. Esittävät maalaukset ovat yleensä saaneet positiivisiakin palautteita, mutta tägi-kulttuuri, jossa seinämään piirretään ”vain maalaajan oma logo”, mielletään usein töhryksi tai ilkivallaksi. Töhryiksi luokitellut maalaukset herättävät kansalaisissa usein rauhattomuuden, epäjärjestelmällisyyden ja turvattomuuden tunteita.

Aluksi ilkivaltaa

Suomeen graffitit rantautuivat vuoden 1980 tienoilla. Graffitit saivat suomalaisten silmissä nopeasti epäsuosiollisen aseman, ja samalla niistä tuli ilkivallantekijöiden uusi keino herättää pahennusta. Samassa pahennuksen ilmapiirissä myös taiteellisemmat maalaukset saivat negatiivisen leiman. Maalaaminen pysyi pitkään kiellettynä harrastuksena. Luvallista katutaiteen tekemistä ei vielä tunnettu.

Graffitit nousivat suureksi keskustelun aiheeksi pääkaupunkiseudulla 1990-luvulla. Kaupungit, varsinkin Helsinki, joutuivat siivoamaan ja puhdistamaan luvattomia maalauksia rakennuksiensa seinistä, alikulkutunneleista, sillan alusista, puistopenkeistä yms. Puhdistustöihin joutuivat myös yksityiset kiinteistöt.

Puhdistukset eivät toki ole vieläkään loppuneet. Kaupungit joutuvat siivoamaan epäasiallisia ja luvattomia maalauksia ympäri vuoden.

Suuria puhdistustöiden tilaajia ovat myös Liikennevirasto ja Helsingin seudun liikennelaitos (HSL), jotka joutuvat laittamaan vuosittain useita satoja tuhansia euroja lähijunien ja joukkoliikennevälineiden sekä asemien ja pysäkkien puhdistuksiin.

Maalaukset ja puhdistukset eivät keskity vain pääkaupunkiseutuun tai suuriin kaupunkeihin. Graffitit ovat levinneet koko maahan.

Luvalliset graffitiseinät

Belgialainen Bruggen kaupunki tuli aikoinaan kuuluisaksi, kun se luvanvaraisti graffitien tekemisen. Pääkaupunkimme Helsinki yritti pitää vuosituhannen taitteessa maalauksien nollatoleranssia ”Stop Töhryille” -projektinsa avulla.

Projekti toimi tehokkaasti, mutta se sai loppujen lopuksi epätoivottavia piirteitä. Maalauskulttuuria ei saatu projektin toimilla katoamaan. Kiellot ja nopeat puhdistukset saattoivat osaltaan vain innostaa maalaamaan entistä enemmän. Lopulta kaupunginvaltuutetutkin kävivät omaa pientä henkistä ja sanallista ”sotaansa” asian tiimoilta.

Rikoslain puitteissa luvaton maalaaminen voidaan yhä tuomita vahingontekona ja järjestyslaki kieltää spraymaalien ja muiden toisen omaisuuden töhrimiseen hyvin soveltuvien maalien tai muiden aineiden hallussapidon yleisellä paikalla ilman hyväksyttävää syytä.

Helsingin Suvilahteen rakennettiin, kaupungin pitkään ylläpitämän nollatoleranssin jälkeen, vuonna 2010 kaupungin ensimmäinen luvallinen graffitiseinä. Tämä oli avaus avoimemman katutaiteen toteuttamiselle, kun se mahdollisti luvalliseen maalaamisen julkisille paikoille.

Kaupunkilaisetkin hyväksyivät luvallisen maalausseinän paremmin kuin maalatut rakennusten seinät. Graffitiseinä oli alkujaan monille jopa ennalta suunniteltujen sunnuntaisten kävelyretkien kohde. Graffitien luvallinen tekeminen ei kuitenkaan poistanut kaikkien luvattomien maalausten tekoa. Luvattomia maalauksia ja töhryjä tehdään ja poistetaan yhä.

Suomi ei toki ole yksin luvattomien ja luvallisten katutaidemaalausten kanssa. On hyvin yleistä nähdä ulkomaanmatkoillaan maalauksia alikulkutunneleissa tai siltojen rakenteissa. Maalausten poistamiseen suhtaudutaan eri maissa ja kaupungeissa eri tavoin. Kaikki tuntuvat toimivan omien periaatteittensa ja resurssiensa mukaisesti.

Kaupungilta lupa

Joissakin maissa maalaukset – myös ne epäasiallisimmat – saavat olla seinillä pitkiä aikoja, jopa vuosia. Aasiassa, kuten esimerkiksi Japanissa ja Singaporessa, yhteistä omaisuutta kunnioitetaan sen verran joko lakien, rangaistusten tai tapojen vuoksi, että niistä on vaikea löytää luvattomia graffiteja tai tägejä yleisiltä alueilta.

Vantaan kaupunki on pyrkinyt jo pitkään profiloitumaan luvallisten graffitien ja muraaleiden suosijana. Kaupunginosista varsinkin Myyrmäki on graffititaiteen tyyssija. Alueelta löytyy paljon luvalla maalattuja alikulkutunneleita ja isoja seinämaalauksia.

Kaupunki on antanut luvan katutaiteilijoille ja koululaisille maalata alikulkutunneleita yms. julkisia rakenteita. Luvallisuus on vienyt ehkä jonkin verran alkuperäistä hohtoa maalauksien teoista, mutta toisaalta jälki on huomattavasti hallitumpaa ja kaupunkilaisten (ja virkamiesten) silmissä selvästi hyväksyttävämpää.

Luvallisuus on poikinut Vantaalla esimerkiksi Myyr York Street Art -hankkeen, joka organisoi Vantaalla, varsinkin Myyrmäessä, katutaiteen tekemistä yhdessä kaupungin taidemuseon sekä kaupungin eri toimialojen kanssa. Maalaukset voittavat harmaan betonipinnan. Kaupungin taidemuseo Artsikin on erikoistunut graffititaiteeseen.

Vantaan kaupunki laati syksyllä 2016 ”Katutaidemaalaus yleisellä alueella” -nimisen yleisohjeen, jossa selvitetään graffiteiden tekoa silmällä pitäen mm. lupakäsittelymenettely, osoitetaan mallikuvilla maalauspaikan yhteyteen suunniteltavia liikennejärjestelyjä, esitetään turvallisuusohjeita työvälineiden, maalien ja suojaimien suhteen sekä mainitaan työnaikaisista riskitekijöitä.

Taiteilijoille tsekkauslista

Yleisohjeen lisäksi keväällä 2017 kaupunki teki vielä taiteilijoille ”tsekkilistan”, joka annetaan maalareiden haltuun lupaprosessin yhteydessä. Tästä maalaajat voivat tarkastaa helposti, onko kaikki tarvittava otettu huomioon ennen töiden alkamista sekä töiden aikana. Yhteistyö ja yhteisymmärrys kaupungin edustajien ja maalaajien kesken on hyvä.

Muraalit, eli suuret seinämaalaukset, ovat nyt suosiossa. Kuluvan syksyn aikana suuria muraaleja maalataan yli kymmenessä suomalaisessa kaupungissa. Hämeenlinnassa toteutetaan syksyn aikana Pohjoismaiden suurin, jopa 56 metriä korkea seinämaalaus, kun australialainen taiteilija Guido van Helten maalaa Kantolan viljasiilojen ulkoseiniin ihmisfiguureja.

Isojen teoksien tilaajina ovat yleensä kaupungit, mutta myös yksityiset taloyhtiöt ja yritykset ovat olleet kiinnostuneita seiniä koristavista maalauksista. Hämeenlinnan muraali on osa valtakunnallista UPEA17 -kaupunkitaidefestivaalia. Muita festivaalimaalauksia syntyy Espooseen, Helsinkiin, Hyvinkäälle, Joensuuhun, Jyväskylään, Kemiin, Kotkaan, Lahteen, Rovaniemelle, Sipooseen, Turkuun ja Vaasaan.

Vantaan kaupungilla on oma ”Seinähullu Vantaa” -projektinsa, jossa Vantaan Hakunilaan, Koivukylään, Länsimäkeen ja Myyrmäkeen valmistuu kaksitoista suurta seinämaalausta tämän ja ensi vuoden aikana. Projektiin on palkattu useita ulkomaalaisia, graffitipiireissä tunnettuja graffititaiteilijoita, mutta osa maalauksista toteutetaan myös puhtaasti suomalaisin voimin. Hakijat ovat voineet olla niin katutaiteilijoita kuin muidenkin alojen taiteilijoita eri puolilta Suomea.

KIRJOITTAJA: JYRKI VÄTTÖ

Kirjoittaja on Vantaan kaupungin kunnossapitopäällikkö.

Juttu on julkaistu Kuntalehdessä 6/2017. Lue koko juttu digilehdestä