Kuntatekniikka 11.8.2017 - 12:17

Kuntia houkutellaan profiloitumaan kiertotaloudessa

Metallin kierrätys on oleellinen osa kiertotaloutta.

Metallin kierrätys on oleellinen osa kiertotaloutta.

Suomen kuntia houkutellaan kiertotalouden edelläkävijäkunniksi. Edelläkävijäkunnat sitoutuvat kunnianhimoisiin kiertotalouden tavoitteisiin. Niiden odotetaan edistävän kiertotaloutta alueillaan. Hyötynä tarjotaan muun muassa mainetta ja näkyvyyttä, mahdollisuus profiloitua, sekä erilaista tukea kiertotalouden kehittämisessä.

Edelläkävijäkunnille tuotetaan kiertotalouden edistymistä mittaavia indikaattoreita ja palveluita, koulutusta ja verkostoitumismahdollisuuksia. Tarjolla on myös uusinta tietoa ja tukea kunnan kiertotalouden tiekartan laatimiseen.

Hankkeessa on 20 yhteistyökumppania ja 20 itsenäistä osahanketta. Osahankkeissa muun muassa etsitään jätteitä vähentäviä toimintamalleja, suunnitellaan uudenlaisia jätteiden käsittely- ja lajittelulaitteistoja, suunnitellaan kierrätysraaka-aineista uusia tuotteita, kehitetään uusia ruokapalveluja ja optimoidaan varastointia, keräilyä ja kuljetuksia. Alueelliset yhteistyöryhmät koordinoivat alueellista työtä.

Hakemusten perusteella

Edelläkävijäkunnat valitaan hankkeeseen hakemusten perusteella. Mukaan valitaan kymmenen kuntaa.

Valittavat kunnat saavat tukea työlleen CIRCWASTE-hankkeelta. Kunnat ja CIRCWASTE-hanke muodostavat yhdessä yhteistyöverkoston, jolla yritetään viedä Suomea kiertotalouden kärkimaaksi.

CIRCWASTE-hankkeen tavoitteena on saavuttaa jätesuunnitelmassa asetetut tavoitteet ja edistää kiertotaloutta tukevia toimia.

Sitoudutaan valtakunnallisiin tavoitteisiin

Edelläkävijäkuntien odotetaan sitoutuvan valtakunnallisen jätesuunnitelman tavoitteisiin. Niiden mukaan yhdyskuntajätteestä pitää kierrättää vähintään 55 prosenttia, rakennus- ja purkujätteestä pitää saada 70 prosenttia materiaalikierrätykseen sekä jätemäärää vähentää vuoden 2000 tasolle vuoteen 2020 mennessä.

Mukaan valittavien kuntien edellytetään myös vievän alueellaan eteenpäin kiertotaloutta edistäviä ja valtakunnallisen jätesuunnitelman tavoitteita toteuttavia toimenpiteitä. Keinot ne voivat valita itse.
Osahankkeissa tehtävää työtä tukee SYKEn ja MOTIVAn muodostama asiantuntijaverkosto, kiertotalouden palvelukeskus. Se analysoioi hankkeen tuloksia ja hankkii näkyvyyttä. Palvelukeskus

Tavoite löytää kunnianhimoisimmat kunnat

Kiertotalouden edelläkävijäkunniksi valitaan kaikille Suomen kunnille avoimen haun kautta kymmenen jätesuunnitelman ja kiertotalouden tavoitteisiin ja toimiin kunnianhimoisimmin sitoutunutta kuntaa. Palvelukeskus pisteyttää kuntien vastaukset perustuen hakemuksessa osoitettuun sitoutuneisuuteen ja lopullisen valinnan tekee hankkeen ohjausryhmä lokakuussa 2017.

Muillekin tukea

Mukaan hakeneet mutta valitsematta jääneet kunnat  voivat halutessaan sitoutua ilmoittamiinsa tavoitteisiin ja liittyä CIRCWASTE-yhteistyöverkostoon kumppanuuskuntina.

Näille tarjotaan muun muassa ensikäden tietoa hankkeen tuloksista ja näkyvyyttä hankkeen yhteydessä. Näiden kuntien tekemisiä seurataan, ja kiertotalouden palvelukeskuksen tavoitteena on, että se pystyisi aikanaan antamaan näille kunnille samanlaista tukea kuin varsinaisiksi edelläkävijäkunniksi valituille. Palvelutaso riippuu kuitenkin tulevista rahoituksellisista ratkaisuista.

Hanke on saanut rahoituksen EU:n LIFE IP -ohjelmalta vuosiksi 2016–2023.

 

EERO KARISTO