Tripla Helsingin Pasilassa on YIT:n suuri hankekokonaisuus. (Kuva: YIT)

YIT pyrkii kasvattamaan toimintaansa kaupunkien kehityshankkeissa. Yhtiö perustaa uuden toimialan, joka keskittyy merkittävien hankekehityskohteiden kehitysvaiheen rahoittamiseen, tonttien ja kehitettyjen kiinteistöjen omistamiseen ja edelleen realisointiin sopivalla hetkellä.

YIT:n tavoitteena on tehdä pääosa suurista ja pitkäaikaisista investoinneista jatkossa kumppanien kanssa.

Yhtiö arvioi, että tällaisten investointien kokonaisarvo voi kasvaa nykyisestä noin yhden miljardin euron kokonaismäärästä yli kahteen miljardiin euroon vuoden 2020 loppuun mennessä.

Uuden kiinteistöt-toimialan tarkoitus tukea yhtiön mahdollisuuksia toteuttaa isoja kaupunkikehityshankkeita ja siten parantaa konsernin kasvuedellytyksiä.

YIT ja Lemminkäinen ilmoittivat maanantaina yhtiöiden yhdistymisestä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *