Melkein aina keskustelu kaavoista alkaa liian myöhään, sanoo Kimmo Lapintie. (Kuva: Seppo Haavisto)
Melkein aina keskustelu kaavoista alkaa liian myöhään, sanoo Kimmo Lapintie. (Kuva: Seppo Haavisto)

Maakuntauudistuksessa ELY-keskukset poistuvat kokonaan. Aalto-yliopiston yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintie pitää tätä ongelmallisena, koska ELY-keskuksissa on asiantuntemusta huomata puutteet ja suoranaiset virheet. Maakuntien rooli kaavoituksessa on täysin avoinna.

– Nyt valvontavastuu sysätään kansalaisille ja kansalaisjärjestöille, joilla ei ole siihen resursseja eikä asiantuntemusta. Kaavoissa määritellään esimerkiksi turvalliset kulkureitit, ja vastuu niistä on päättävillä elimillä. Minusta kansalaisilla on oikeus muttei velvollisuutta vahtia virastoja, hän sanoo Kuntalehden haastattelussa.

Uusissa lakimuutoksissa Lapintie pitää ongelmallisena myös sitä, että kauppakeskusten siirtäminen taajamien ulkopuolelle helpottuu. Jan Vapaavuoren, kok., ministeriaikana hypermarkettien rakentamista rajoitettiin, nyt ollaan ottamassa askel taaksepäin.

Lapintie ei usko markkinoiden pystyvän hoitamaan turvallisuutta tai muuta järkevää kaavoitusta.

– Kaupan ja rakennusliikkeiden tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen. Valtuustojen ja muiden päättäjien on huolehdittava kuntalaisten edun kannalta tärkeistä asioista.

PAULA HOLMILA

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *