Uudet biokaasulla kulkevat ajoneuvot tunnistaa Lappeenrannan katukuvasta vihreästä biokaasumerkistä. (Kuva: Laura TIkkanen)
Uudet biokaasulla kulkevat ajoneuvot tunnistaa Lappeenrannan katukuvasta vihreästä biokaasumerkistä. (Kuva: Laura TIkkanen)

Lappeenrannan kaupunki yhtiöineen ottaa käyttöön tänä vuonna vähintään 20 biokaasukäyttöistä henkilö-, paketti-, kuorma- tai jäteautoa.

Lappeenranta ja kaasuyhtiö Gasum ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen, jonka mukaan Lappeenrannan kaupunkiyhtiöt korvaavat osan ajoneuvoistaan vähäpäästöisillä kaasuautoilla. Gasum toimittaa näihin autoihin kotimaista, edullista ja ympäristöystävällistä biokaasua.

– Kaupungille sopimuksen tuomat kustannussäästöt ovat esimerkiksi 30 auton osalta yli 90 000 euroa, eli noin 30 000 euroa per vuosi. Säästö tulee polttoainekustannuksista, kertoo Lappeenrannan kaupungin innovatiivisia hankintoja kehittävä Markus Lankinen kaupungin tiedotteessa.

Kaasuautoissa on tarkoitus käyttää vain biokaasua. Sen laskennallinen päästö on nolla. Päästövähenemä on täten suoraan korvattavien autojen päästöt.

– Jos laskee, että kaupunkiyhtiöille tulisi yhteensä 30 biokaasuautoa ja 20 000 kilometriä, niin vuotuinen päästövähenemä olisi noin 100 tonnia CO2e. Hiilidioksidiekvivalentti eli CO2e kuvaa kaikkien kasvihuonekaasujen yhteenlaskettua ilmastoa lämmittävää vaikutusta, tarkentaa kaupungin yrityspalveluiden Wirman asiantuntija Petri Kero.

Sopimukseen liittyvä ensimmäinen biokaasuauto on nyt otettu käyttöön Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote). Auto on leasing-pakettiauto IVECO Daily. Sillä hoidetaan esimerkiksi Eksoten sisäisiä muuttoja ja kalustekierrrätystä.

– Biokaasuautot ovat käyttökustannuksiltaan kilpailukykyisiä, ja niiden hankkiminen leasing-autoiksi on kokonaistaloudellista. Kaupan päälle tulee vielä ekologisuus, sillä nykypolttoaineisiin verrattuna biokaasu on huomattavasti ympäristöystävällisempää, perustelee hankintaa Eksoten logistiikkapäällikkö Henna Granqvist.

Etelä-Karjalassa on kaksi kaasun tankkauspistettä, toinen Lappeenrannassa ja toinen Imatralla. Granqvist kertoo, että Eksoteen hankittavilla biokaasuautoilla on luonnollista ajoa näillä alueilla, joten kaasutankkaus on helppoa.

Paikallisen biokaasutuotannon edistämiseksi työ- ja elinkeinoministeriö myönsi hiljattain Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:lle energiatukea Kukkuroinmäen käsittelykeskuksen biokaasulaitokselle noin 2,2 miljoonaa euroa.

Kukkuroinmäen biokaasulaitoksessa on tarkoitus tuottaa uusiutuvaa energiaa biojätteistä ja jätevesilietteistä mädättämällä ne hapettomissa olosuhteissa biokaasuksi. Biokaasu jalostetaan liikennepolttoaineeksi, jota voidaan käyttää kaasuautojen polttoaineena.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *