Mikko Leppänen valittiin Kuntatekniikan päivillä Vuoden 2017 Kuntatekniikan edistäjäksi. (Kuva: Petri Koivula)

Jyväskylässä pidettyillä Kuntatekniikan päivillä oli ennätysosanotto. Kotimaisen kuntatekniikan kärkikaartin lisäksi päiville osallistui infrastruktuurin ammattilaisia niin Yhdysavalloista, Australiasta, Kiinasta kuin myös monista Euroopan maista.

Vuoden 2017 Kuntatekniikan edistäjäksi on vuoden 2017 alusta lukien voinut ehdottaa henkilöitä. Ehdotuksien perusteella Suomen Kuntatekniikan hallitus valitsi Kuntatekniikan päiuvillä Vuoden 2017 Kuntatekniikan edistäjäksi DI Mikko Leppäsen.

Mikko Leppänen on toiminut pitkään Suomen kuntatekniikan parissa, edistäen omalla panoksellaan yhteistyötä eri kuntatekniikan toimijoiden välillä ja tuoden toimintaan lisää yhteisöllisyyden tuntua. Mikko Leppänen on toiminut SKTY:n toiminnassa muun muassa hallituksessa vuosituhannen alussa. Mikko oli ensimmäinen yksityisen toimijan edustaja SKTY:n hallituksessa.

Mikko tunnetaan kuntatekniikan parissa aikaansaavana ja toimeliaana henkilönä, joka omien verkostojensa kautta on aina valmis auttamaan kuntatekniikan saralla. Samalla Mikko tunnetaan loistavana seuramiehenä ja muut huomioon ottavana isäntänä eri tilaisuuksissa, mikä sopii kaikella tavoin Suomen Kuntatekniikan yhdistyksen arvoihin ja arvomaailmaan yhdessä pyyteettömän toiminnan kanssa.

Näillä perusteille Suomen Kuntatekniikan yhdistys on valinnut vuoden 2017 Suomen Kuntatekniikan edistäjäksi DI Mikko Leppäsen.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *