Koska autoverosta ei luovuta, ei liikenneverkkoyhtiön rahoitukselle ole edellytyksiä, Anne Berner sanoo. (Kuva: Ville Miettinen)

Liikenteen kunnossa pitämiseksi suunnitellun valtion liikenneverkkoyhtiön selvittäminen keskeytetään, tiedotti liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner, kesk., maanantai-iltana.

Viime viikolla Berner totesi hanketta esitellessään näkevänsä yhtiön välttämättömäksi liikenneverkon ylläpidolle. Yhtiön omistuksesta kolmannes oli kaavailtu maakunnille.

– Mikäli hanketta ei vietäisi nyt eteenpäin, niin maakunnille siirtyisi merkittävä osa nykyistä liikenneverkon hoitovelvoitetta. Mikäli yhtiö halutaan perustaa, niin se tulee tehdä ennen maakuntauudistuksen aloittamista 2019. Silloin ei tule päällekkäisiä rakenteita maakuntien kanssa, Berner kertoi torstaina hanketta esitellessään.

Hanke ei kuitenkaan saanut tukea hallituskumppaneilta, vaan niin valtiovarainministeri Petteri Orpo, kok., kuin perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kyseenalaistivat sen.

Maanantaina Berner päätti pääministeri Juha Sipilän, kesk., kanssa keskusteltuaan että hanke keskeytetään.

– Selvityksen lähtökohta oli, että liikkumisen kustannukset eivät nouse. Pääministeri Sipilän kanssa on sovittu, että autoverosta ei luovuta, ja sen vuoksi liikenneverkkoyhtiö ei voisi saada toimintaansa varten riittäviä asiakasmaksutuloja. Liiketaloudellisia edellytyksiä liikenneverkon kehittämiseksi ei siten ole olemassa, Berner sanoo.

Petteri Orpo kommentoi Twitterisä päätöstä toteamalla: ”Hyvä että autoverotukseen liittyvä epävarmuus saatiin ratkottua. Korjausvelkaan ja päästöjen vähentämiseen etsitään keinoja.”

Bernerin mukaan maakuntauudistuksen valmistelussa on tärkeää pian päättää, miten valtion ja maakuntien työnjako ja vastuut jaetaan liikenteen osalta.

– Valmistelussa on ollut esillä, että valtion alempi tieverkosto siirretään maakuntien omistukseen vuodesta 2019 alkaen. Tiet siirrettäisiin maakuntien omaisuudeksi korjausvelkoineen, ja teihin kohdistuva rahoitus siirtyisi mukana, Berner tiedotti maanantaina.

Alempi tieverkosto kattaa noin 70 prosenttia valtion tieverkostosta, eli noin 55 000 kilometriä. Sen arvo on noin 4 miljardia euroa.

– Maakuntamallissa valtio jakaisi maakuntien kesken vuosittain noin 350 miljoonaa euroa, minkä se on toistaiseksi panostanut alemman tieverkoston ylläpitoon. Kukin maakunta voisi päättää miten rahat käyttää ja haluaako ottaa lisäinvestointeihin lainaa. Liikenneväylien käyttäjien näkökulmasta on toki tärkeää, että maakunnat myös käyttävät valtiolta saamansa määrärahan tieverkkoon sen sijaan, että se siirtyisi yleiskatteisesti käytettäväksi maakuntien muihin menoihin, sanoo Berner.

Aiheesta aiemmin:

Maakunnille kolmannes valtion liikenneyhtiöstä

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *