Helsingissä selvitetään oppilaitten ja vanhempien kokemuksia koulujen sisäilman laadusta. Kuvassa Aleksis Kiven koulu. (Kuva: Ville Miettinen)

Oppilaat arvioivat Helsingissä koulujen sisäilman laatua. Kaupungin Helsingin yliopiston ja THL:n yhteishankkeessa kartoitetaan oppilaiden ja heidän vanhempiensa kokemuksia koulujen sisäilman laadusta. Hankkeessa sekä kerätään tietoa sisäilmakokemuksista että kehitetään edelleen kyselyä.

Mukana on lähes 16 000 oppilasta 35 koulusta.

– Jatkamme hanketta, jossa ensimmäisiä kertoja sisäilmaongelmasta kysytään suoraan myös ala-asteikäisiltä oppilailta, kertoo Helsingin opetusviraston sisäilmatyöryhmän vetäjä, työsuojelupäällikkö Marja Paukkonen.

Kyselyyn vastaavat 3.−9.-luokkien oppilaat kouluissaan. 1.-6.-luokkalaisten vanhemmille lähetetään oma kysely koteihin. Kyselyt toteutetaan sähköisesti.

THL ja Helsingin yliopisto keräävät samalla tietoja sisäilman terveysvaikutuksia käsittelevään hankkeeseen.

Kehittämishanke käynnistyi vuosi sitten helmikuussa. Hanke jatkuu vielä ensi vuonna.

Kolme eri vaihetta kohdistuvat kaupungin eri osiin.

Hankkeen tuloksia käytetään sekä oppilaille suunnattujen sisäilmakyselyjen kehittämisessä että osana koulujen kunnon arviointia.

Tämän vuoden tutkimustulokset julkaistaan tämän vuoden lopulla ja ensi vuoden tulokset ensi vuoden lopulla.

Tietoa tutkimuksesta Helsingin opetusviraston blogissa ja viime vuoden tuloksista täällä.

 

 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *