Uusi hankintalaki merkitsee, että kuntien on ryhdytävä käymään läpi konsernirakennettaan, Katariina Huikko sanoo. (Kuva: Kari Långsjö)

Hankintalain uudistus toteutuu pääosin hallituksen esittämässä muodossa. Tasavallan presidentti vahvisti lain 29.12.2016.

Uusi laki on Kuntaliiton mielestä liian rajoittava sidosyksikkösääntelyn osalta. Sidosyksikön toimintaa koskevat vaatimukset kiristyvät huomattavasti tiukemmiksi kuin EU-direktiivin vaatimukset.

– Valitettavasti lakiin ei tullut eduskuntakäsittelyn aikana kuntien toivomia muutoksia sidosyksikkösääntelyn osalta. Talousvaliokunnan mietintöön tuli yksi pieni myönnytys koskien jätehuollon siirtymäaikoja, mutta muuten uudistus toteutuu hallityksen esityksen mukaisesti, Kuntaliiton johtava lakimies Katariina Huikko sanoo.

Muutos vaikuttaa esimerkiksi siihen, kuinka paljon kunnalliset jätehuoltoyhtiöt, kuntien omistamat työterveysyhtiöt sekä esimerkiksi tukipalveluja tarjoavat yhtiöt saavat myydä palvelujaan muille kuin niiden omistajille.

Esityksen mukaan kunnallinen yhtiö voi myydä palveluitaan kilpailluilla markkinoilla summalla, joka on korkeintaan viisi prosenttia liikevaihdosta ja enintään 500 000 euroa.

Huikon mukaan kuntien on nyt ryhdyttävä käymään läpi konsernirakennettaan.

– On tutkittava, mahtuuko sidosyksikköjen toiminta uuden lain raameihin ja täyttyvätkö sidosyksikön edellytykset.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *