Länsimetron tulipalotilanteiden testeissä on löytynyt vikoja ja metron avaaminen yleisölle viivästyy lisää. Havainnekuva Matinkylän asemasta. (Kuva: Länsimetro)

Helsingistä Espooseen ulottuva Länsimetron ensimmäinen vaihe myöhästyy lisää. Aiemmin kesällä arvioitiin, että Länsimetro avautuu vuoden 2017 tammikuussa, mutta tämänpäiväisten tietojen mukaan tammikuu tulee liian nopeasti: yhteiskoekäyttötestaukset eivät ehdi valmistua siihen mennessä.

Kaikilla asemilla toteutettavat, metron toiminnan turvallisuuden varmistavat yhteiskoekäyttötestit on aloitettu Aalto-yliopiston asemalta Espoon Otaniemessä. Aseman yhteiskoekäytön sähköhäiriötestit sujuivat suunnitellusti, mutta tulipalotilanteisiin liittyvissä testeissä löytyi vikoja laitteiden toiminnassa ja ohjauksissa.

Yhteiskoekäytössä varmistetaan metron turvallisuus ja kaikkien eri 52 järjestelmän toimiminen yhdessä. Vaikka jokainen järjestelmä on jo testattu erikseen, vasta kaikkien järjestelmien samanaikainen käyttö poikkeustilanteessa kertoo aseman valmiudesta.

–  Aalto-yliopiston aseman yhteiskoekäytön tulokset osoittavat, että yhteiskoekäyttövaiheeseen tarvitaan ennakoitua enemmän aikaa. Testeissä havaittiin puutteita ja vikoja joiden korjaaminen alkoi välittömästi.  Aseman tulipalotilanteiden yhteiskoekäyttö uusitaan heti, kun kaikki korjaukset on tehty, kertoo Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen.

Aikaisempi arvio liikenteen käynnistymisedellytysten saavuttamisesta tammikuussa 2017 ei toteudu. Aikatauluarvion edellytyksenä on, että kolmen aseman yhteiskoekäyttötestit on saatu hyväksytysti läpi.

Yhteiskoekäytössä testataan kaikkien järjestelmien, kuten kiinteistövalvonnan, turva-automaation, sähkönsyötönvalvonnan, kulunvalvonnan, palosammutusjärjestelmien, varavoiman ja savunpoiston toimintaa erilaisissa poikkeustilanteissa. Poikkeustilanteita ovat mm. tulipalo, sähköhäiriö tai tiedonsiirtolaitevika. Samalla tarkistetaan järjestelmien palautuminen poikkeustilanteesta normaalitilaan.

–  On erittäin valitettavaa, että metron käyttöönotto on viivästynyt aikaisemmin arvioidusta. Seitsemän vuoden työt ovat loppusuoralla. Etsimme ratkaisuja, joilla viive saataisiin mahdollisimman lyhyeksi tinkimättä metron toimivuudesta ja turvallisuudesta, kertoo Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Isotalo.

Espoon ja Helsingin pelastusviranomaiset hyväksyvät testien perusteella turvallisuusjärjestelmien toimivuuden, minkä jälkeen kaupunkien rakennusvalvontaviranomaiset voivat hyväksyä asemien ja ratatunnelien käyttöönoton. HKL tarkistaa, että metroliikenteen ratatekniset turvalaitejärjestelmät opastimineen ja ilmaisimineen ovat kunnossa. HSL päättää metron matkustajaliikenteen aloittamisesta ja liityntäbussijärjestelmään siirtymisen ajankohdan.

(Lähde: Länsimetro)

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *