Laajenemisen myötä kaupunkipyörien ja pyöräasemien määrä kolminkertaistuu, jolloin järjestelmä käsittää 1 500 pyörää ja 150 asemaa. (Kuva: Helsingin kaupunki)

Helsinkiläiset (ja ympäristökuntalaiset) vastasivat kesällä innokkaasti verkkokyselyyn, jossa sai ottaa kantaa Helsingin kaupunkipyöräjärjestelmän laajentamissuunnitelmaan. Yli 1 300 henkeä kertoi näkemyksensä siitä, minne uusia pyöräasemia pitäisi sijoittaa.

Uusia pyöräasemia toivottiin laajasti eri puolille Helsinkiä, mutta erityisen paljon toiveita osui Hernesaarenrantaan sekä Pasilan, Käpylän ja Huopalahden juna-asemille. Kyselyn pohjana olleessa suunnitelmaluonnoksessa näistä paikoista pyöräasemia oli sijoitettu vain Pasilan asemalle.

– Muokkaamme suunnitelmaa vastausten perusteella. Muun muassa Hernesaarenrantaan tarkastellaan uuden pyöräaseman paikkaa. Myös Käpylän juna-aseman ympäristöä tarkastellaan uudelleen. Asukkaiden paikallistuntemus auttaa kaikkien pyöräasemien tarkemman sijainnin suunnittelussa, kertoo pyöräilykoordinaattori Reetta Keisanen Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta.

Kaupunkipyöräpalvelu laajenee ensi vuonna ulottumaan Munkkiniemeen, Pasilaan ja Käpylään asti. Laajenemisen myötä kaupunkipyörien ja pyöräasemien määrä kolminkertaistuu, jolloin järjestelmä käsittää 1 500 pyörää ja 150 asemaa. Tarkempi suunnitelma uusien asemien sijainnista valmistuu vuodenvaihteessa.

(Lähde: Helsingin kaupunki)

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *