Kartalla päällimmäisinä näkyvät automaattiset tulvavaroitukset, jotka perustuvat ennustettuihin ja havaittuihin vedenkorkeuksiin ja virtaamiin.

Tulvakeskuksen uusi palvelu näyttää yli 700 järven ja joen reaaliaikaiset vedenkorkeusennusteet ja tulvavaroitukset kartalla: www.ymparisto.fi/ennusteetjavaroitukset . Erityisesti ranta-asukkaat ja mökkiläiset hyötyvät selkeästä palvelusta viranomaisten lisäksi.

– Joka vuosi tulvahuippujen aikaan meiltä kysellään, mistä löytyvät viimeisimmät havainnot. Onhan ne aiemminkin olleet verkossa, kuten ennusteetkin, mutta nyt ne on laitettu kartalle helposti käytettävään muotoon, kertoo johtava hydrologi Bertel Vehviläinen Suomen ympäristökeskuksesta .

Kartan mobiilikäyttö on mahdollista toistaiseksi suomeksi. Laaja versio löytyy suomen lisäksi ruotsiksi ja englanniksi sekä rajavesistöjen osalta venäjäksi.

Vesistöennusteita käyttävät aktiivisesti työssään muun muassa järvien säännöstelijät ja alueelliset tulvantorjujat. Lisäksi moni kesämökkeilijä seuraa järvensä vedenpinnan vaihteluita myös lomakauden ulkopuolella. Erityisesti tulvien ja tulvahuippujen aikaan on kiinnostavaa seurata, milloin vedenkorkeuden nousu pysähtyy. Useista paikoista saadaan vedenkorkeushavainnot tunnin välein muutaman tunnin viiveellä verkkoon.

Tulvavaroitusten värit kertovat tulvariskistä

Kartalla päällimmäisinä näkyvät automaattiset tulvavaroitukset, jotka perustuvat ennustettuihin ja havaittuihin vedenkorkeuksiin ja virtaamiin. Esimerkiksi oranssi varoituskolmio tarkoittaa, että vedenkorkeus on nyt tai se nousee seuraavan viikon aikana tasolle, jolla rakennukset saattavat kastua. Varoituksia klikkaamalla näkyy ennusteen mukainen tulvan ajankohta.

– Kaikista järvistä ei ole tiedossa, millä vedenkorkeudella rantojen rakennukset kastuvat. Näille paikoille varoitusväri määräytyy sen mukaan, kuinka harvinaista tulvaa on ennustettu. Oranssi varoitus ei siis automaattisesti tarkoita, että rakennuksia tulisi kastumaan, mainitsee Vehviläinen.

Onko vesi ollut koskaan näin korkealla?

– Lähes joka vuosi tulee palautetta, että ’meidän järvi ei ole miesmuistiin ollut näin korkealla’. Olenkin joskus vitsaillut, että miesmuistin pituus on keskimäärin kolme vuotta. Ennustekuvien harmaasta taustakäyrästä voi katsoa, miten korkealla tai matalalla järvi on aikaisempina vuosina ollut, toteaa Vehviläinen.

Monipuolista dataa taustalla

Vedenkorkeusennusteet ja tulvavaroitukset perustuvat SYKEn Vesistömallijärjestelmän WSFS) laskemiin ennusteisiin. Ennusteiden laskennassa hyödynnetään ympäristöhallinnon hydrologista havaintoverkkoa, Ilmatieteen laitoksen säähavaintoja ja -ennusteita, säätutkan sadetietoja sekä satelliittien lumen peittävyys- ja vesiarvotietoja. SYKEn ja Ilmatieteen laitoksen yhteinen Tulvakeskus päivystää ympäri vuorokauden.

(Lähde: Suomen Ympäristökeskus)

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *