Lappeenranta ylsi 18 parhaan joukkoon WWF:n kansainvälisessä Earth Hour City Challenge -kilpailussa. (Kuva: Lappeenrannan kaupunki)

Lappeenranta pääsi 18 parhaan joukkoon WWF:n kansainvälisessä Earth Hour City Challenge -kilpailussa. Voiton tässä kilpailussa vei Pariisi, joka on nyt vuoden 2016 Earth Hour -pääkaupunki.

Kilpailussa mitattiin osanottajien valmiutta vähentää kasvihuonekaasupäästöjään esimerkiksi energiantuotannossa, liikenteessä sekä ruokavalinnoissa.

– Kilpailun koko tarkoitus on levittää innostusta ja parhaita käytäntöjä maasta toiseen päästöttömän kaupunkielämän mahdollistamiseksi. Pariisin valinta voittajaksi korostaa sen tärkeää roolimallin asemaa historiallisen ilmastohuippukokouksen jälkeen. Myös toista kertaa kärkisijoille selvinnyt Lappeenranta on vakiinnuttanut paikkansa maailman edelläkävijäkaupunkien joukossa, toteaa WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

Lappeenrannan kaupungin markkinointi- ja asiakaspalvelupäällikkö Mirka Rahman on tyytyväinen WWF:n kampanjasta, jonka ansiosta lappeenrantalaiset ovat tutustuneet kaupungin kestävään toimintaan sekä päässeet jakamaan omia käytäntöjään ja kotiseuturakkauttaan.

– Me voimme hymyillä 18 maailman edelläkävijän joukossa, iloitsee Rahman.

Virallisen kilpailun rinnalla myös yleisö voi valita oman suosikkinsa äänestämällä tai jakamalla hyviä käytäntöjä sosiaalisessa mediassa. Yleisöäänestys jatkuu 26.6. saakka.

Pitkäjänteinen yhteistyö ilmaston puolesta

Puhdas elinympäristö ja kestävä hyvinvointi ovat tavoitteina kehitettäessä vihreää Lappeenrantaa. Lappeenrannan kaupungin ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen mainitsee kaupungin vahvuutena olevan siirtyminen uusiutuvaan energiaan.

– Kaupungissa on siirrytty uusiutuvaan kaukolämmöntuotantoon biomassan avulla. Lisäksi on voimakkaasti panostettu aurinkosähkön tuotantoon. Tuulivoimaa edustaa sisämaan suurin tuulipuisto ja Joutsenon alueella on vedyllä tuotettua kaukolämpöä. Kasvihuonekaasupäästöjä on alennettu 38 % vuodesta 1990 ja valtuuston vuonna 2009 hyväksymän ilmasto-ohjelman tavoitteet on saavutettu etuajassa, mainitsee Ilkka Räsänen.

– Nämä ovat hienoja, pääosin kaupunkikonsernin saavutuksia. Niiden vauhdittajana on toiminut Lappeenrannan teknillinen yliopisto, jonka vahvuutena on nimenomaan energiateknologian tutkimus. WWF:n tunnustus kannustaa jatkamaan työtä kohti hiilineutraalia yhdyskuntaa. Lappeenrannan tavoite on olla jätteetön ja hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä, jatkaa Räsänen.

Lappeenrannan kaupunki sitoutuu käyttämään kiinteistöissään pelkästään EKOenergia-sertifioitua metsä- ja tuulivoimalla tuotettua sähköä vuoden 2017 alusta. Näin kaupunki ottaa merkittävän askeleen kohti tavoitettaan vähentää hiilidioksidipäästöjään 80 prosenttia vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä.

Kaupunki on vähentänyt päästöjään nostamalla uusiutuvista lähteistä tuotetun energian osuuden 78 prosenttiin. Aurinkosähköä tuotetaan asukaslukuun nähden eniten koko Suomessa. Parhaillaan kaupunkikonserni rakentaa kolmea suurehkoa aurinkovoimalaa ja yliopistokampusalueelle nousee Suomen suurin aurinkovoimala.

(Lähde: Lappeenrannan kaupunki)

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *