-Kiertotalous ei ole viherpesua, vaan tavallista taloutta, jonka on oltava yrityksille kannattavaa, Jyrki Katainen sanoo. (Kuva Seppo Haavisto)

Euroopan unionin suuri tavoite kiertotaloudesta on läheisessä yhteydessä biotalouteen, linjaa Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen.

-Metsäteollisuus liikkuu siihen suuntaan, että uusilla tuotteilla ja sivutuotteilla on aiempaa isompi merkitys. Puusta saadaan esimerkiksi kemikaaleja korvaavia raaka-aineita, Katainen kertoo esimerkin yhteydestä.

Uusien tuotteiden markkinat eivät kuitenkaan ole täysin avoimet.

-Lainsäädännöllä täytyy varmistaa, että kaikkia saa myydä rajojen yli kaikissa maissa, Katainen kertoo EU:n tehtävästä Elinkeinoelämän keskusliiton tilaisuudessa Brysselissä.

-Kiertotalous ei ole viherpesua, vaan tavallista taloutta, joka on kestävämpää ja ympäristölle parempaa. Sen täytyy olla yrityksille kannattavaa, Katainen toteaa.

(Lähde: Maaseudun Tulevaisuus)

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *