Synkkiä pilviä tuulivoiman yllä: Pitääkö uusiutuvaa energiaa enää tukea vai ei?

Pitääkö uusiutuvaa energiaa enää tukea vai ei? Työ- ja elinkeinoministeriön asettama työryhmä jätti viime perjantaina elinkeinoministeri Olli Rehnille (kesk) raporttinsa siitä, millaisella tukijärjestelmällä Suomi aikoo mahdollisesti tukea uusiutuvan energian käyttöönottoa ja pitääkö tuki kilpailuttaa.

Uusiutuvan energian tukikritiikki on kohdistunut kovimmin anteliaaseen tuulisähkön syöttötariffiin. Tariffissa ei ole otettu huomioon, että tuulivoimakapasiteetin käyttöasteet ovat nousseet huimasti ja samalla investointien hinta on laskenut selvästi.

Jo raportin jättämisen yhteydessä alkoi kiivas julkinen lobbauskampanja. Onko tuulivoimaloita edes tarpeen tukea uudella ohjelmalla, eikö investointeja voida tehdä markkinatalouden ehtojen mukaan?

Tuulituki tulee putoamaan, mutta kuinka paljon?

-Näin ne vesittävät päästökaupan ohjausvaikutusta pitämällä päästöoikeuksien hinnan alhaisena. Tämän valossa ideaaliratkaisu niin Suomelle kuin koko EU:lle olisikin nollaratkaisu, joka jäi työryhmäraportista puuttumaan. Nollaratkaisussa uusiutuvaa energiaa edistettäisiin puhtaasti päästökaupan keinoin, johtava asiantuntija Mikael Ohlstöm sanoo.

(Lähde: Talouselämä)

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *