Roskien lajittelun SM-kisojen tarkoituksena on innostaa ihmisiä kierrättämään ja oppimaan lajittelun salat. (Kuva: Seppo Haavisto)

Vantaan Energia järjestää Roskien lajittelun SM-kisat kesällä 2016. Suomessa on kilpailtu jo eukonkannossa, saunomisessa ja suojuoksussa. Nyt on aika etsiä roskien lajittelun Suomen mestari.

Kisojen tarkoituksena on innostaa ihmisiä kierrättämään ja oppimaan lajittelun salat. Vaikka jätteitä kierrätetäänkin jo paljon, Suomi jää silti EU:n keskiarvoissa yllättäen häntäpäähän. SM-kisojen osakilpailut järjestetään kesä- ja heinäkuussa, ja kisaan voi osallistua myös digipelillä. Roskamestariksi kruunattava voittaja selviää Tikkurila Festivaalin päälavalla Vantaalla 23.7.

– Joidenkin jätteiden kierrätys on ihmisille tutumpaa kuin toisten. Siksi jopa ongelmajätteitä ja sähkölaitteita päätyy yhä kaatopaikalle. Haluamme herätellä ihmiset innostumaan kierrätyksestä ja lisätä tietoa siitä, mihin keräysastiaan mitäkin kuuluu lajitella. Koska suomalaiset ovat kilpailuhenkistä kansaa, mikä olisi parempi tapa kuin leikkimielinen SM-kilpailu, jossa voi päihittää naapurin tai työkaverin, summaa Vantaan Energia Oy:n viestintä- ja henkilöstöjohtaja Mervi Suorsa.

Alkukarsintoina järjestetään kolme osakilpailua: Narinkkatorilla Helsingissä perjantaina 3.6. klo 15.30 alkaen, kauppakeskus Jumbossa Vantaalla lauantaina 11.6. klo 11 alkaen ja Tikkurila Festivaalien ohjelma-alueella perjantaina 22.7. Kilpailuun voi osallistua kuka vain, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Vauhdikkaalla lajitteluradalla osallistujat pääsevät testaamaan tietojaan siitä, mihin keräyssäiliöihin erilaiset roskat kuuluvat.

Voittaja ratkaistaan finaalissa, jossa kilpailee neljä alkukarsintojen parasta lajittelijaa. Finaali järjestetään Tikkurila Festivaalin päälavalla lauantaina 23.7. Eturivin artisteja vilisevä massatapahtuma järjestetään Vantaalla Hiekkaharjun urheilupuiston alueella. Voittaja saa arvonimen Roskamestari 2016 ja palkinnoksi matkan kahdelle maailman siisteimpään kaupunkiin Singaporeen.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *