Havainnekuva Tanssin talosta. (Kuva: JKMM Arkkitehdit Oy)

Helsinkiin kaavailtu tanssin talo toteutuu. Asia varmistui, kun Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupungin osallistumisen hankkeeseen.

Sekä Helsinki että valtio rahoittavat rakennushanketta kuudella miljoonalla eurolla. Jane ja Aatos Erkon säätiö on aiemmin luvannut hankkeelle 15 miljoonaa euroa. Rakennushankkeen kokonaiskustannukset ovat 27 miljoonaa. Ilman säätiön panosta talo tuskin toteutuisi.

Tanssin talo rakennetaan Kaapelitehtaan kulttuuri- ja monitoimikeskuksen yhteyteen Helsingin Ruoholahteen.

Käyttökustannuksiin valtio osallistuu 650 000 eurolla vuosittain. 450 000 siitä on pois Helsingin Kaupunginteatterin valtionavustuksesta, eli valtion lisäpanostus on 200 000 euroa.

Vihreitä Helsingin kaupunginhallituksessa edustava Hannu Oskala arvelee blogissaan, että nykyinen taloustilanne ja hallituksen kokoonpano vaikuttivat siihen, että valtio ei ollut valmis satsaamaan enempää rahaa Helsinkiläisen laitoksen toimintaan.

Kaupunginteatterin määrärahojen leikkaamisen on arveltu vaarantavan teatterin nykytanssiryhmän Helsinki Dance Companyn. Asiasta ovat olleet huolissaan Helsingin Sanomien mukaan muun muassa tanssiryhmän johtaja Jyrki Karttunen ja kaupunginteatterin hallituksen puheenjohtaja Jorma Bergholm, sd.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *