Turun Kakolanmäen funikulaarikonsepti ja konseptin visualisointi. (Kuva: IDIS Design)

Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi talousarvion, joka sisältää rinnehissin eli funikulaarin rakentamisen osana asuinalueeksi rakentuvan Kakolanmäen joukkoliikenneratkaisua. Kakolanmäen funikulaari on joukkoliikennekäytössä ensimmäinen Suomessa ja sen arvioitu kustannus on 2,5 miljoonaa euroa, josta Turun osuus on 2 miljoonaa ja Senaatti-kiinteistöjen 0,5miljoonaa.

Kakolanmäen joukkoliikenteen kytkeminen rinnehissillä taajaan liikennöityyn Sataman ja kauppatorin väliseen bussien runkolinjaan 1, on pitkällä aikavälillä kustannustehokkain tapa järjestää Kakolanmäen joukkoliikenne.

– Uuden bussilinjan käynnistäminen Kakolanmäelle olisi hankalaa mäkisen ja mutkaisen reitin vuoksi, lisäksi rinnehissin ylläpitokustannusten arvioidaan olevan edullisempia kuin bussiliikenteen, joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte kertoo.

Funikulaari on tehokas osa joukkoliikennettä. Kyytiin mahtuu kerralla 20 matkustajaa ja matka kestää vain noin minuutin. Rinnehissin kuljetuskapasiteetti on moninkertainen verrattuna vaihtoehtona olleeseen uuden bussilinjan käynnistämiseen. Matkustamiseen tullaan käyttämään normaaleja Turun seudun joukkoliikenteen Fölin lipputuotteita. Rinnehissi toimii automaattisesti ilman kuljettajaa.

Joukkoliikennejohtaja Korte näkee rinnehissin käyttöönotossa myös imagollista hyötyjä.

– Rinnehissi on poikkeuksellinen ratkaisu, joten se varmasti herättää kiinnostusta ja luo positiivista kuvaa Turun kaupungista ja Turun seudun joukkoliikenteestä. Odotamme funikulaarilta tehoa ja tyyliä.

Rakentaminen onnistuu haastavassa aikataulussa

Funikulaarin rakentamisen aikataulu on haastava. Tavoitteena on, että rinnehissi otetaan käyttöön vuoden 2017 loppuun mennessä. Funikulaarin rakennuttamisesta vastaa Turun Kiinteistöliikelaitos.

– Rakentaminen onnistuu toivotussa aikataulussa, mikäli matkaan ei ilmesty yllättäviä mutkia, rakennuttamispäällikkö Janne Laine toteaa.

Seudullisen joukkoliikenteen Fölin toimistolla rinnehissistä käytetään työnimeä Fölikulaari. Föli on teettänyt Idis Designilla ensimmäisiä hahmotelmia siitä, minkä näköinen funikulaari voisi olla.

– Konseptiin liittyviä perusteemoja ovat pelkistäminen, moderni arkkitehtuuri, läpinäkyvyys. Kakolan historiasta puolestaan muistuttavat katon kalterimainen ritilöinti. Vesi on elementtinä läsnä lattialinjassa, joka on kuin laatikon sisällä oleva vedenpinta. Sivuprofiilissa nähtävissä oleva purjeen tai laivan muoto kertoo meren läheisyydestä, teollinen muotoilija Jussi Hurskainen Idis Designista kuvailee.

Rinnehissin suunnittelussa esteettiset tekijät kulkevat käsi kädessä esteettömyyden ja käytettävyyden kanssa.

 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *