Vääksyn kanava avattiin vuonna 1871 yhdistämään Päijänne ja Vesijärvi. (Kuva: Elävät Kaupunkikeskustat ry)

Elävät Kaupunkikeskustat ry on palkinnut Asikkalan kunnassa sijaitsevan Vääksyn keskustan PIKE-palkinnolla. Kilpailun kohteena olivat enintään 5 000 asukkaan pienet keskukset ja kirkonkylät..

Palkintoraadin puheenjohtaja, arkkitehti Pertti Räsänen perustelee valintaa Vääksyn poikkeuksellisen monipuolisella kehittämisotteella.

– Vääksyn kanavan kapealle kannakselle kehittynyt taajamarakenne muodostaa paikkakunnalle selkeän selkärangan. Arvokas kulttuurihistoriallinen ympäristö sekä ympäröivä vesistö luovat alueelle ainutlaatuiset kasvot. Vääksystä alkaa Järvi-Suomi, perustelut kuuluvat.

– Asukkaiden hyvinvointiin on panostettu sekä terveyden edistämiseen mm. runsaiden lähiliikuntamahdollisuuksien myötä. Aurinkovuoren koulu on uudenlainen kokonaisuus, jonka käyttö- ja täyttöaste on huipussa palvellen jokaista asukastakin.

PIKE-kilpailu järjestettiin nyt toista kertaa. Viime vuonna palkinnon sai Mänttä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *