Tampereen yliopistollisen sairaalan historian merkittävin rakennushanke, sairaalan etupihan uudistaminen, etenee suunnitteluvaiheeseen  Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja SRV rakennus Oy:n allekirjoitettua keskiviikkona etupihan uudisrakennusten toteuttamista koskevan konsulttisopimuksen.

TAYSin etupihalle rakennetaan uudet toimivat tilat niitä kiireellisimmin tarvitsevien potilaiden, kuten lasten, nuorten, tuki- ja liikuntaelimistön sekä sydänsairauksista kärsivien sekä synnyttäjien, verisuonikirurgian ja toimenpideradiologian tarpeisiin.

Kolmen uudisrakennuksen lisäksi etupihalle tehdään maanalainen pysäköintihalli.

TAYSin etupihan uudisrakentaminen jakaantuu suunnittelu- ja toteutusvaiheeseen.

Nyt tehty sopimus koskee toteutussuunnitelman laatimista ja kustannustavoitteiden määrittelyä. Se käynnistyy heti sopimuksen allekirjoituksen jälkeen ja työn on arvioitu kestävän syksyyn 2015.

Sen jälkeen alkaa hankkeen toinen vaihe, eli varsinainen rakennusurakka. Rakennustyöt pyritään aloittamaan vuoden 2015 aikana, jolloin uudet rakennukset valmistuvat vaiheittain vuosien 2017- 2019 aikana.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *